Uskoontulokertomuksia


Jeesus sanoi:

"Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani."

Jumalan yhteyteen pääsee vain Jeesuksen kautta, ottamalla Hänet vastaan. Alla on ihan tavallisten ihmisten kokemuksia Jeesuksen kohtaamisesta (uskoontulosta).


Miksi juuri kristinusko? Ei kai totuutta voi tietää, vai voiko?
-> Ei välttämättä tietää, mutta kyse onkin uskosta. Sitä paitsi, jopa tietoa kutsutaan klassisen määritelmän mukaan mm. tosi uskomukseksi.
 
-> Ensinnäkin ihmeet antavat ymmärtää, että on olemassa muutakin kuin vain näkyvä maailma. Ihmeistä johtuen kristinusko on levinnyt. Jos Jeesus ei olisi ylösnoussut oikeasti, niin miksi ihmeessä olisivat toivonsa menettäneet opetuslapset alkaneet väittää sitä? Heidätkin olisi voitu tappaa. Olisivatko he voineet olla niin järjettömiä? Eivät olisi. Lisäksi esimerkiksi parantumisihmeet eivät voi johtua plasebo-vaikutuksesta, koska sillä voidaan perustella vain kivun väheneminen. Miksi sitten mm. lähetyskentiltä saadaan niin usein kuulla yhä vain uusia ihmeparantumistarinoita?
-> Toiseksi kristinusko on ainut uskonto, johon käännytään enemmän kuin siitä käännytään pois. Tässä on huomioitu ihmeiden kautta tapahtuvat kääntymiset, koska ihmiset kääntyvät uskontoihin paljon myös muiden muassa parisuhdesyistä, vainon tähden ja verohelpotusten tähden, kuten kristityt aikoinaan islamin levitessä. No, miksi tällä on väliä? Koska tämän perusteella voi väittää, että kristinusko on se kaikista todennäköisin uskonto. Monet uskovat, vaikka eivät olisi täysin varmoja asiasta. Riittävätkö perustelut sinulle? Enkä tarkoita sitä, että ne tähän loppuisivat. Voit tutustua kristilliseen apologiaan kirjastosta tai netin kautta. Siinä keskeistä on perustella kristinuskoa. Voit myös kysyä tekoälyltä, onko tämä juuri lukemasi perustelu uskottava.
-> Kristinusko on myös ainutlaatuinen siltä kannalta, että siinä Jumala on tullut ihmisten luo ja kärsinyt rangaistuksen ihmisten puolesta. Muut ideologiat ja uskonnot pohjautuvat vaikkapa omilla teoilla saavutettavaan jumalien suosioon.

Varoitus: varo kristillisperäisiä liikkeitä. Ne väittävät olevansa kristittyjä, mutta niiltä puuttuu jotain hyvin tärkeää. Ne voivat perustua ajatukseen, että Raamattu ei riitä tai että usko ei riitä pelastukseen. Nämä ajatukset eivät kestä kriittistä tarkastelua, ja ne ajatukset ovat syntyneet vasta totuuden tulon jälkeen, siis Jeesuksen jälkeen. Esimerkkeinä näistä liikkeistä ovat Jehovan todistajat ja Myöhempien aikojen pyhien kirkko, siis mormonit. Jehovan todistajilla pelastusta ei voi saada ilmaiseksi. He eivät usko Jeesuksen olevan iankaikkinen ja ainut Jumala vaan luotu enkeli, joka nousi kuolleista muka vain henkenä. Lisäksi tuhatvuotisen valtakunnan aikana muka yksikin synti johtaa "tyhjiin raukeamiseen". He ovat kääntäneet epäluotettavan käännöksen Raamatusta vääntäen sitä omaan, totuuden vastaiseen oppiinsa. Mormonien jumalkäsitys on sellainen, että jumalia on lukuisia ja että ihminen voisi muka pyrkiä itse jumalaksi ja saada oman planeettansa, johon saisi siittää lapsia vaimojen kanssa. Nämä tiedot antavat ymmärtää, että kyse ei ole kristillisyydestä, vain aivan jostain muusta.

Jälkihuomautus: ilman tahtoa provosoida, islam on nykytieteen ja tutkimuksen perusteella tulkittu todennäköisesti kehittyneen kristinuskosta - siis ihmisten tekeleeksi. Tämän voit tarkistaa luotettavista tieteellisistä lähteistä. Raamattu on selvästi täydellinen ilmoitus siinä mielessä, että siihen ei enää tarvitse eikä saa lisätä mitään. Tämän voi jokainen tarkistaa muun muassa Raamatun viimeisen kirjan, Ilmestyskirjan aivan loppukohdista, vaikka se ei tosin ole ainoa peruste. Jos joku miettii, miksi islamilla on kaikesta huolimatta niin paljon kannattajia, niin voidaan todeta faktoihin vedoten, että se kasvaa muslimiperheiden kasvaessa. Islamista poistuminen ei ole soveliasta, ja voi johtaa tai johtaa usein läheisten ja sukulaisten menettämiseen - siis asia on toisin kuin kristinuskossa. Myös vain maailmankarttaa katsomalla näkee, että islamia esiintyy pääosin vain siellä, jossa islamilainen valtakunta on aikoinaan hallinnut. Se taas sai ihmisiä kääntymään verohelpotusten kautta. Kristinusko taas on levinnyt tasaisemmin laajemmalle, joka kertoo sen levinneen enemmän ihmeiden tähden. Miksi se merkitsisi jotakin? Koska vertailemalla pelkästään kristittyjen ja muslimien määrää, ei voida päästä selville, että mikä uskonto on todennäköisin. Suositus: Youtubessa esiintyvä Dr. Jay Smith. Linkki.

- Eräs seurakuntalainen